KONTULAN SOSIALIDEMOKRAATIT RY.

2.12.07

 

JÄSENKIRJE 5/2007

 

Pikkujouluvaltaisimman viikonlopun sunnuntaiaamu valkeni kauniissa lumisateessa.

Eilen illalla useat perheet ja perheettömät ovat olleet kuka missäkin päin valmistautumassa joulun tuloon kuka työkavereiden kuka muuten vaan kaverin kanssa. Ja vaikka tiedämme että rakkaassa kotikaupungissamme on runsaasti kodittomia yksinäisiä ihmisiä haluan uskoa että heilläkin on joku jonka kanssa jakaa tämä lumisade vaikka se saattaakin olla heille enemmän kirous kuin lumous.

 

Kontulan sosialidemokraattien vuosi päättyy itsenäisyyspäivän tansseihin joihin toivottavasti moni meistä saapuu kuuntelemaan Päivi Lipposen juhlapuhetta ja Pepe Willbergin musisointia. Ovet avataan 18.15 ja ohjelma alkaa 19.00 ja osoite tietty työväentalo Paasitorni.

 

 

Vuosi on ollut ja on edelleen hyvinkin haastava. Olemme olleet mukana vaikuttamassa kahden uuden apulaiskaupunginjohtajan valintaan. Olemme omalta osaltamme vaikuttaneet liikenne-yhteyksiin, terveysasemapalveluihin, eläkeläisten kokoontumistiloihin, jätteenpolttolaitoksen sijaintiin, lähiseutujen liikuntamahdollisuuksiin sekä lukemattomiin muihin pieniin ja hieman suurempiinkin asioihin. Moni niistä ei koskaan edes näy missään mutta silti sitä näkymätöntäkin työtä on päivän politiikassa jonkun/joidenkin tehtävä.  Moni meistä tekee sitä ihan normaali arjessa puhumalla asioista kylillä ja turuilla tai ottamalla yhteyttä päättäjiin. Se kaikki on ensi arvoisen tärkeätä ja kiitos siitä teille jokaiselle. Suurimman työn ja vaivan tässä asiassa silti on tehnyt ja tekee jäsenemme Jouko Malinen. Suuri kiitos Jokke sinulle, että jaksat koko kaupungin ongelmien ohessa muistaa aina meitä täällä Kontulanseudulla asuvia.

 

Osasto valitsi johtokuntaan 2008 seuraavat henkilöt: Esa Pennanen varapj. Jouko Malinen sihteeri, Arja Korkeakoski taloudenhoitaja, Markus Sovala, Aulis Haaranen, Mikko Myller (uusi jäsen) ja varoiksi Asta Holopainen ja Mauri Vakkilainen. Puheenjohtajana jatkaa Marjut Klinga.

Piirikokousedustajiksi valittiin Marjut Klinga, Esa Pennanen ja Jouko Malinen ja varoiksi Markus Sovala, Mikko Myller ja Mauri Vakkilainen.

Tilintarkastajina jatkavat urhoollisesti Eero Ollikainen ja Eero Laeslehto ja varoina Markku Wallin ja Unto Luhtasaari.

Johtokunnan järjestäytyessä valittiin vielä opinto/nuorisovastaavaksi Susanna Haapalainen (uusi jäsen)

Puoluekokous on jälleen vuonna 2009. Sinne valitaan edustajat jäsenäänestyksellä. Osastomme asetti ehdokkaikseen Marjut Klingan, Jouko Malisen, Aulis Haarasen ja Mikko Myllerin.

Tarkemmat vaaliohjeet saatte myöhemmin.

 

Hok-Elannon  edustajiston vaalit ovat helmikuun lopulla. Ehdokasasettelu on päättynyt. Osastomme ehdokkaat siinä vaalissa ovat Jouko Malinen, Aulis Haaranen ja Arja Korkeakoski.

 

Osastomme pitkäaikainen luottamushenkilö ja kunnallispoliittinen vaikuttaja Pentti Helo täytti tuossa aiemmin pyöreitä vuosia. Helsingin piiri on yhteistyössä osaston kanssa anonut Penalle Paasio- mitalia näistä vuosien uurastuksista. Osasto onnittelee ja kiittää Penaa vielä kertaalleen.

 

Pitkään osaston aktiivitoiminnassa mukana ollut Jouko Lahti vetäytyy nyt näistä tehtävistä jättäen tilaa uusille voimille. Jouko on edelleen mukana seurakuntatehtävissään ja varmaan tulemme edelleen häntä näkemään ja kuulemaan. Kiitos Jouko kaikesta avusta ja mukana olosta niin omasta kuin koko osaston puolesta.

 

Olemme saaneet mukavasti uusia jäseniä joista osa on paluumuuttajia Vantaalta osa ihan uuden uusia. Kaikki olette yhtä tervetulleita ja on ollut ilo myös huomata uusien osoittaneen kiitettävää aktiivisuutta kukin omalla tavallaan.

Tervetuloa Jari, Susanna, Mikko ja Viktoria

 

Tammikuun lopulla osasto on mukana puolueen toivomassa järjestöpoliittisessa koulutuskokeilussa. Koulutustilaisuus järjestetään yhteistyössä TSL:n kanssa ja siinä on mukana kaikki itä-helsinkiläiset osastot. Ajatus on kuitenkin se, että sinne menee osastoista 1+2 eli  puheenjohtaja ja kaksi hieman uudempaa jäsentä. Susanna on jo luvannut tulla ja nyt olisi hienoa saada Susannan pariksi vielä joku toinen vähemmän kuin 10 vuotta jäsenenä ollut. Ilmoittautua voi suoraan minulle.

 

Tulevana vuonna meillä on kova taisto oman näkyvyytemme parantamisessa. Varsinkin ydinalueella Kontulassa perussuomalaiset jyräävät kovalla eikä vasemmistopuoluekaan ole kovin kaukana. Meidän täytyy kyetä koko vuosi tekemään parhaamme mukaan aatettamme ja yleistä ihmisten arjesta välittämistämme tunnetuksi niin kauppareissujen lomassa juttelulla, lehtikirjoit-telulla kuin ihan erilaisilla tilaisuuksilla. Tämä kaikki vie kovasti rahaa. Puolue toimii kuitenkin valtaosin jäsenmaksutuottojen varassa ja puolueosasto varsinkin. Vapaajäsenten määrä kasvaa kuitenkin koko ajan ja vaikka he varmasti ovat vapautensa ansainneet pyydän kuitenkin vilpittömästi tukeanne osastolle. Vapaaehtoinen tuki joka maksettaisiin suoraan osaston omalle tilille kohdentuisi varmasti nimenomaan oman osaston vaalityöhön.

Valittavana on joko osaston perustoiminnan tukeminen käyttäen tiliä 800018-1304446( muista  jättää joku viesti mihin haluat tuen kohdentaa)

 tai lahjoittaa summa suoraan vaalityöhön 101130-260710 Nordea ja tällä tilillä on käytössä viitenumero jotta osataan kohdentaa tuki oikein eli käytä viitettä 2008

 

Muistakaa käydä kotisivuillamme aina vaikkapa kirjastokäynnillänne www.kontulandemarit.net

Se on kaikesta huolimatta nopein tapa saada selville mitä on tapahtumassa ja miten. Vaikka pyrimme toimittamaan jäsenkirjettä vähintään sen 4 kertaa vuodessa on siinä mahdotonta kovinkaan reaaliaikaisesti mistään kertoa. Jos joku tuntee tarvitsevansa tukea tietokoneen käytössä voimme vaikka järjestää aiheesta muutaman tunnin tehoiskun yhteistyössä Kontupisteen kanssa.

Halutessanne kirjoittaa vaikkapa kotisivujemme blogiin tai kommentoida jotakin siellä olevaa kirjoitusta löytyy aiheesta ohje ensimmäiseltä sivulta, mutta jos se siitä huolimatta tuntuu vaikealta soita vaikka minulle niin avustan asiassa.

 

Mutta nyt kiitän kaikkia kuluneen vuoden toiminnasta ja toivotan koko johtokunnan puolesta hyvää ja rauhallista joulunaikaa. Toivottavasti näemme tansseissa!! Saa tulla hakemaan!!

 

Marjut Klinga

puheenjohtaja