Alla on starttipäiville osallistuneen osastomme jäsenen Eero Kiurun suora teksti paikan päältä
Demarinuorten Starttipäivät
Ylöjärvellä 23-24.1.2010
Demarinuoret
järjestivät starttipäivät uusille
jäsenille,missä käytiin läpi
Demarinuorten vuotta 2010 ,paikallista toimintaa ,jäsenhankintaa sekä
taloutta.Myös käytiin läpi mitä koulutustapahtumia Demarinuoret järjestävät jäsenilleen vuoden aikana.
Lauantai alkoi
sillä kun esittäydyttin toisillemme eli kerrottiin nimi ja mistä päin
Suomea tultiin
Sen jälkeen
Nuorisoasuntoliiton hallituksen jäsen Jouni Parkkonen(sd) kertoi liitosta.Tämän
jälkeen käytiin läpi vuotta 2010 mm.
koulutuskalenteria, liittokokouksen tavoitteet.
Lounan
jälkeen jakauduttiin
koulutusryhmiin.Aiheet olivat: 1) yhdistyslaki, käytänteet ,säännöt
kokouksessa.
2) Talous ja
kirjanpito. 3) Polittiinen vaikutaminen paikallistasolla. 4) Jäsenvastaavien
koulutus.
Itse menin
yhdistyslaki ryhmään,koska uutena jäsenenä halusin oppia
peruskokouskäytänteitä.
Minun mielestä päivän mielenkiintoisin hetki oli se
kun kansanedustaja Saara Karhu(sd) piti meille poliittisen tilannekatsauksen.Hän
puhui Haitin tilanteesta ja Suomen sisäpolitiikasta kuten
nuorisotyöttömyydestä.
Tilannekatsauksen
jälkeen esiteltiin Demarinuorten kevätkampanja minkä aihe on
nuorisotyöttömyys,mikä on todella tärkeä aihe.Koska se että nuoret vieraantuvat
työstä on todella vakava asia yksilöllisesti ja yhteiskunnallisesti.Tämän
jälkeen käytiin ryhmätöiden aiheet läpi jotka olivat: 1) Jäsenhankinta 2)
Nuorisotyöttömyys-kampanja 3)
Alumnitoiminta 4) Eduskuntavaalit .
Itse menin
nuorisotyöttömyys –kampanja ryhmään,
koska mielestäni minulla oli siihen aiheeseen eniten annettavaa.
Tämän jälkeen oli
illallinen ja päivän ohjelma
loppui noin klo 19.30.Sitten oli illanviettoa ja saunomista.
Se oli todella
mukavaa kun keskusteltiin eri ihmisten kanssa politiikasta ja ajankohtaisista
asioista yhteiskunnassa
.Aamulla esiteltiin
kaikille oman ryhmän tulokset ja sen
jälkeen tuli kertomaan kansainvälisestä nuorisotoiminnasta Euroopan Demarinuorten vpj.
Kaisa Penny. Lopuksi oli koulutuksen yhteenveto ja sen jälkeen
lähdettiin kotia kohti.Tapahtuma oli todella hieno kokemus ,koska tapasi muitakin nuoria,jotka olivat
kiinnostuneita politiikasta.
Eero Kiuru johtokunnan jäsen 2010-
TIEDOTE
23.9.2009
Helsingin sosialidemokraatit: Budjettiraami ei riitä
LISÄPANOSTUS TYÖLLISYYTEEN JA
PALVELUIHIN
Puoli vuotta sitten Helsingin
kaupunginhallitus määritteli vuoden 2010 budjetin menokehykset.
Leikkaustavoitteeksi vuoden 2009 budjettiin verrattuna asetettiin 50 miljoonaa
euroa.
”Työttömyyden nopea kasvu ja
laman kasvattamat palvelutarpeet edellyttävät tilanteen uutta tarkastelua”,
toteaa Helsingin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Jorma
Bergholm. ”Lisäksi väestön määrä, erityisesti lasten määrä on nyt korkeampi
kuin menokehystä päätettäessä oletettiin. Valtion päätökset kuntatalouden
tukemiseksi ovat olleet täysin riittämättömiä. Budjettiriihen lopputulos oli
paha pettymys.”
Sosialidemokraatit katsovat,
että työllisyyden ja palveluiden turvaaminen edellyttävät merkittäviä
lisäpanostuksia kevään menokehykseen verrattuna. Muun muassa päiväkotien,
kouluruokailun, vanhustenpalveluiden, lastensuojelun, joukkoliikenteen ja
terveydenhuollon tarpeet edellyttävät olennaisesti enemmän resursseja keväiseen
raamiin verrattuna.
Toimeentulotuen tarve on
räjähdysmäisesti kasvanut. Tähän ei ole varauduttu vuoden 2010 budjettiraamissa
alkuunkaan riittävästi.
Bergholm korostaa, että
pääosa palveluiden vaatimista lisäresursseista edellyttää henkilöstön määrän
lisäämistä tai vähentämisestä luopumista. ”Näin kaupunki ei omilla
henkilöstöratkaisuillaan lisää työttömyyttä. Lisäksi tarvitaan tuntuvia
erityistoimia nuorisotyöttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi.
1990-luvun alun laman virheistä on osattava ottaa oppia.”
Sosialidemokraatit
kannattavat kaupungin oman palvelutuotannon tuottavuuden ja vaikuttavuuden
parantamista, mutta eivät tehokkuuden nimissä tehtäviä hyvinvointipalveluiden
leikkauksia.
Kaupungin investointitaso on
pidettävä korkeana. Tarvitaan ekologista elvytystä: investointeja
joukkoliikenteeseen, energiatehokkaaseen rakentamiseen sekä yhdyskuntarakenteen
tiivistämistä. Investointeja voidaan rahoittaa lainanotolla.
Helsingin sosialidemokraatit
määrittävät euromääräiset budjettitavoitteensa kaupunginjohtajan esityksen
julkistamisen jälkeen.
”Sosialidemokraattien
mielestä kunnallisveron korottaminen on palvelujen leikkaamista parempi
vaihtoehto.”, Jorma
Bergholm tiivistää
Yksityinen pelastaa!!!
Kokoomuksen Hannele Luukkainen haluaa
kokeilla Kontulan terveysasemalla onko syynä
lääkäripulaan aseman kunnallisuus. Valtuusto on jo
aiemmin halunnut yksityistää yhden aseman kokeillaakseen
auttaako se jatkuvaan lääkäripulaan.
Yksityistäminen eri aloilla on etenkin Kokoomuksen
lempiajatus.
Osasto vastustaa heikoilla olevien
asukkaiden käyttämistä koekaniineina. Toivomme myös
lautakunnan ja valtuuston yhtyvän kantaamme.
Vanhustenhoito puhututtaa
SDP on jättänyt yhdessä
muun opposition kanssa välikysymyksen vanhustenhoidosta. Siihen
liittyen eduskunnan kansalaisinfossa järjestetään
aiheesta keskustelutilaisuus. Lue lisää...
SDP:n eduskuntaryhmä järjestää eduskunnan
kansalaisinfossa (Arkadiankatu 3, Helsinki) huomenna keskiviikkona 23.
syyskuuta klo 17 - 19 tilaisuuden vanhustenhoivan ja omaishoidon
tilanteesta. Alustajina ovat Vappu Taipale, Valto Koski ja Anneli
Kiljunen. Tilaisuuden avaa Tarja Filatov ja kommenttipuheenvuorot
käyttävät Satu Taiveaho ja Tuula
Väätäinen.
Jatkoa edellisestä aiheesta
Vuosaari-lehti oli uutisoinut Ympäristökeskuksen vastauksen Malisen kirjoitukseen lumenkaadosta.
Ympäristökeskuksen
mielestä mikään laki ei kiellä kaatamasta lunta
mereen. On vaan haluttu suositella sen kaatoa maalle, mutta on vaikeaa
löytää sopivia paikkoja mihin kaataa.
Lumessa ei myöskään pahemmin tule raskasmetalleja tms. jotka merta rasittaisivat.
Matonpesu meressä aiotaan
lakkauttaa sitä mukaa kuin pesupaikat vaatisivat remonttia.
Ihmisten räsymatoissa kun on niin paljon enemmän kaikkea
merelle vaarallista.
Sataman häpeäpilkku
Uutta Vuosaaren satamaa on kehuttu monin tavoin ja se on
saanut erilaisia palkintojakin. Sataman toiminta on lähtenyt pienten
alkukangertelujen jälkeen hyvin käyntiin, vaikka taloustaantuma luo oman
varjonsa sen toimintaan. Sataman rakentamisessa on huomioitu monipuolisesti
erilaiset ympäristönäkökohdat, mutta yksi asia on pahasti unohtunut.
Sataman
lumenkaato
suoraan mereen on suoranainen häpeäpilkku. Viime viikolla
sataman tuloväylällä
ajelehti satoja isoja ruskeita ” norsun
pökäleitä”. Nämä
”pökäleet” olivat
isoja jäätyneitä ja likaisia lumikokkareita joidenka
seassa kellui
kaikennäköistä roskaa, mitä
satamakentältä lumiaura työntää mukanaan.
Lisäksi
osa kiinteästä roskasta painuu varmaan meren pohjaan.
Valitettavasti
tällaiselle lumenkaadolle ei tarvita edes ympäristölupaa vaan ainoastaan
velvoite puhdistaa jälkensä. Satama tuskin puhdistaa merestä mitään vaan
päinvastoin puhdistaa satamakent- tänsä mereen lumenaurauksen yhteydessä.
Kuinka tämä voi olla enää tänä päivänä Suomessa mahdollista kun vaadimme
muuten tomerasti Itämeren pelastamista? Samaa hölmöilyä ollaan myös
suunnittelemassa pienvenesataman puolelle ympäristökeskuksen kielteisistä
lausunnoista huolimatta
Oi aikoja, oi tapoja!
Jouko Malisen teksti julkaistu 11.2.09 Vuosaari lehdessä
***
Osastomme vastustaa Vuosaaren alueella
sijaitsevan Mustavuoren rakentamista. Alue on lähistön
ainoita laajoja ulkoilualueita.
Parhaillaan on lautakuntakäsittelyssä suunnitelma jolla rakennettaisiin alueelle 2000 asukkaan kodit.
Olemme jättäneet jo toistamiseen vastustavan kannanoton asiasta lautakunnalle ja suunnittelijoille.
Tämän päivän
kokous jätti asian pöydälle. Seuraavan kerran se tulee
käsittelyyn kahden viikon päästä eli 26.2.09
*****
Ylimääräinen
piirikokous asetti ehdokkaitaan lautakuntiin. Lista oli pitkä ja
piirihallituksella oli ollut hyvinkin kinkkinen tehtävä
laatiessaan ehdotustaan piirikokoukselle. Se huomioiden jouduimme
äänestämään yllättävän harvasta
paikasta.
Yksi paikka mistä
äänestettiin vallan toistamiseen oli terveyslautakunnan
puheenjohtajan paikka. Siihen oli asetettu ehdolle Maija Anttila, Lilli
Autti ja Jouko Malinen. Piirihallitus esitti Lilli Auttia.
Kannatuspuheenvuorojen jälkeen asiasta äänestettiin
kahdesti joissa lopullisen voiton saavutti Jouko Malinen.
Onnea pitkän linjan puurtajalle.
Terveydenhuolto saa varmasti uutteran puheenjohtajan joka
pääluottamusmiehenä varmasti huomioi myös
henkilöstön aseman muutoksia suunniteltaessa.
*********
Kontulan sosialidemokraatit valitsivat
järjestäytymiskokouksessaan 1.12.08 varapuheenjohtajaksi
tuoreimman jäsenensä Jarmo Haapalan. Haapala on muuttanut
vasta pari vuotta sitten Helsinkiin eikä asu alueella mutta
työnsä takia kokee olevansa täällä
enemmän kotosalla.
Sihteerinä jatkaa Jouko Malinen
kuten jo aiemmin valittuna puheenjohtajana Marjut Klinga.
Taloudenhoitajana uurastaa Arja Korkiakoski.
*******
Helsingin sos.dem.piirin syyskokous 22.11.08
sai tehtäväkseen valita uuden puheenjohtajan
tehtävästä luopuvan Kari Piimiehen tilalle. Haasteen oli
ottanut vastaan kaksi ei niin eilisen teeren demaria eli Ulpu Iivari ja
Risto Kolanen. Piiri päättii äänestyksen
jälkeen valita puheenjohtajakseen Risto Kolasen.
Piirikokous muutti myös sääntöjään
päättämällä valita kaksi puheenjohtajaa.
Niihin tehtäviin oli ilmoittaunut Marja Piimies, Heta
Välimäki ja Jouko Malinen. Kolmivaiheisen ja hyvin raskaan
äänestyksen jälkeen nuoresta
Heta Välimäestä tuli 1.varapuheenjohtaja ja ei ihan niin nuoresta mutta hyvinkin nuorekkaasta
Jouko Malisesta 2.varapuheenjohtaja.
Piirihallitus nuorentui ihan
silmissä. eniten ääniä keräsi Anna
Mäenpää 70 ääntä.
Samalla vahvistettiin pienin muutoksin
toimintasuunnitelma ja talousarvio. Tulen kertomaan
lähipäivinä lisää toiminnan painopistealueista.
Onnea valituille ja tsemppiä haastavaan muutostyöhön!
******
Kontulan sosialidemokraatit päättivät syyskokouksessaan
13.11.08 suunnata huomattavasti aiempaa enemmän varoja
asukasyhteistyöhön.
Tavallisten kuntalaisten arjessa mukana olo on tärkein
politiikan
teon muoto, toteaa osaston puheenjohtaja Marjut Klinga.
Osaston alueellisia tavoitteita on terveyspalveluiden
parantaminen
ja riittävien kokoontumistilojen varmistaminen
eri-ikäisille.
Osasto toivoo ensi viikolla valittavaksi piirin
puheenjohtajaksi
löytyvän nuoria innokkaita hakijoita jotta todellinen
muutostyö
saadaan käyntiin. Piirin varapuheenjohtajaksi osasto
ehdottaa
kurkimäkeläistä Jouko Malista.
Kokoustunnelmia kirjasi Marjut Klinga
Kontulan sosialidemokraattien puheenjohtaja vuodesta 2007
Alla oleva kirjoitus on suora kopio Vuosaari-lehden 18.6.08 numerosta.
"Kaupunginhallituksessa
9.6.08 kokouksessa oli käsittelyssä lausunto Museovirastolle valtakunnallisesti
merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.
Museovirasto oli
täsmentänyt Helsingin linnoitusketjua koskevaa osiota Mustavuoren osalta siten,
että se haluaa laajentaa muinaismuistolain tarkoittamaa rauhoitusta koskemaan
koko Mustavuoren aluetta. Laajennus tulisi Helsingin puolella aivan
Niinisaarentielle asti.
Museovirasto haluaisi käytännössä rajata nyt
valmisteilla olevan kaavoitusalueen kokonaan pois tulevalta rakentamiselta.
Alueelta oli kirjattu aiempien ammusvarastojen ja tykkiteiden lisäksi vanha
tykkipatterin alue muinaisjäännösreksiteriin.
Tein kaupunginhallituksessa
lausuntoon muutosesityksen, joka velvoittaa kaupunginsuunnitteluvirastoa käymään
vielä läpi tämän Museoviraston laajemman rajauksen perusteet ja vaikutukset
meneillään olevaan kaavoitukseen. Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä otti
muutosesitykseni omaan esittelyynsä.
Mielestäni tämä museoviranomaisten
lausunto ja Mustavuoren aiemmin todetut virkistys- ja luontoarvot tarkoittavat,
että Mustavuoren kaavoituksesta pitää luopua."
Yllä oleva teksti on siis Jouko Malisen 18.6.08 Vuosaarilehdessä ollut
kirjoitus